 |
Maxill Restaurant, Korkeavuorenkatu 4, 00150 Helsinki
|
 |
| Mies tiskin takana |
Kaksi shulukia
(eli läskiä somaliksi) kävelivät myrskyssä päämääränä ravintola, jonka henki ja
veri on tästäkin blogista tuttu mies (kuva oikealla). Matka Korkeavuorenkatu
neljässä sijaitsevaan Maxill ravintolaan ei ollut helppo. Infernaalinen
syysmyrsky laittoi ajattelemaan lähentyvän itsenäisyyspäivän korvilla Kallion
kodittomia juoppoja. Hjallis sanoisi: kovaa bisnestä.
Ravintola Maxill
ei sijainnillaan prameile ja ilman ulkopuolista mainostamista on vaikea
kuvitella perus ruotsinlaivaturistin koskaan eksyvän paikalle. Sen, pitääkö
asiaa positiivisena, vai kuten järvenpään reisikäsi asian ilmaisisi, negana,
voi jokainen päättää itse. Henkilökohtaisesti asia ei vaivannut. Itse ravintola
herätti Pitäjänmäen Paronissa mieltyisiä ajatuksia; pienehkö ravintola on
suunniteltu (tarkoituksella?) siten, että aulan baari on korokkeellisesti erotettu
pääsalista, mutta välillä ei ole ääntä vaimentavaa seinärakennetta. Tämän
vuoksi aulan keskivolyyminen puheensorina pitää huolen ettei pääsalissa
vähäisen asiakasmääränkään vuoksi tunnu liian yksinäiseltä. Kapitalistin
sydäntä lämmittää myös tilan tehokas käyttö.
Menun suhteen
Hefeillä oli selvä suunnitelma. Toinen söisi nettisivuilla mainostetun menu I:n
ja toinen menu II:n. Menu I sisälsi seuraavat ravitsemustuotteet: kevyesti
savustettua nieriää mätimoussella etikkakurkkujen kera, poronsisäfilettä ja
peruna-sipulipaistosta madeirakastikkeella, jälkiruuaksi suklaa-valkosuklaakakkua.
Menu II sisäli härkäpastamia ja piparjuurikreemiä, paistettua turskaa, risotto nero ja chorizoa sekä
jälkiruoaksi Crème brûlée ja mustaherukkasorbettia. Internet ei kuitenkaan ollut vielä ehtinyt itse ravintolaan sillä de
facto menu oli jokseenkin erilainen kuin interneetissä. Tästä lisää
tuonnempana. Villakoiran ydin oli kuitenkin se että nyt syötäisiin ja läskisti.
Eli tilausta tiskiin ja porukka naurammaan. Ja sekuntikello pyörimään, tietty.
Nyt otetaan lafkasta mittaa.
 |
| Keittiön tervehdys |
Aijai te pikku
hätähousut siellä. Luulitte, että nyt olisi alkupalan vuoro. Niggas you were
wrong. Kuten korkea-arvoisille vieraille kuuluu, on keittiöllä tapana tervehtiä
vieraita annoksella nimeltä "lö petit chef nöf bonjour" eli keittiön
tervehdys. Free of charge tietty. Suck on that! Keittiön tervehdys oli tällä
kertaa hummerikeitto "napsu" jokiravuilla. Oikein kiva ja maistuva.
Näihin läskeihin osuttiin ja upottiin tällä tervehdyksellä. Kiitokset kokeille.
Mösjöö ja merci.
 |
| Yllä harkäpastrami ja alla nieriä. |
11 minuuttia 18
sekuntia ja 33 sekunnin sadasosaa tilauksesta: ateriat saapuvat pöytään.
Välitön vaikutelma on silmää miellytävä esillepano. Pastramissa lisukkeineen ei
löydy valittamisen sijaa. Ongelmaksi Jurristin mielessä nousi kuitenkin se,
että kun odotukset keittiön tervehdyksellä oli ladattu sfääreiksi niin odotetun
titteliottelun sijasta pastrami osoittaitui keskiraskaansarjan
sijoitusotteluksi. Hyvä matsi mutta tyrmäys jäi tulematta. Toisin sanoen annos
ei yllättänyt, mutta omassa painoluokassaan voitto pastramille tuli selkeillä
tuomariäänillä. Selkeään pistevoittoon auttoi pastramialkuruoan erityisesti
piparjuurikreemin ja balsamicosiirapin avuttaman
left-right-left-right-good-night yhdistelmän soveltaminen. PP eli Pitäjänmäen Paronin kylmäsavustettu
nieriä oli niin täydellinen kuin fisk startteri vain voi olla. Itseasiassa
nieriän kylmäsavu oli niin hento, ettei sitä tunnistanut savustetuksi vaan
oletusarvoisesti raati luuli sen olevan graavia. PP tosin ilmaisi ihmetyksensä
kuinka vähä suolaista oletettu graavi oli. Asialle saatiin closure, kun raadin
tuttu puuhamies ilmestyi keittiön puolelta kysymään herrasväen
ruokalutunnelmia.
 |
| Saltimbocca ja perfecto al dente -aste |
21 minuutin 41
sekunnin ja 21 sekunnin sadasosan jälkeen pöytään saapui menuiden pääruoka
vaihtoehdot. Jurristin pääruoka menun mukaan oli paistettua turskaa, risotto
nero ja chorizoa. Pöytään katettiin kuitenkin saltimboccaa sienitagliatellen ja
cafe de paris -voin kera. Mikäpä siinä, turskaa olisin mielelläni maistellut
mutta saltimbocca kelpasi myös. Ei tässä niin nöpön nuukaa olla. Saltimbocca on
siis pähkinänkuoressa kerrottuna pekoniin käärittyä vasikkaa eli match made in
heaven. Vai onko? Jurristin herkät suolareseptorit havaitsivat lihan lievän
liikasuolaisuuden, johtuen todennäköisesti juuri pekonifaktorista. Tästä
johtuen annoksen pääraaka-aine olikin annoksen heikoin lenkki. Sienitagliatelle
ja sen seuralainen cafe de paris -voikastikeratkaisu olikin sitten täysi 11
skaalalla 1-10. Pasta oli täydellisen al dente ja kastike sekä sienet todella
hyviä. Kuten R. Kelly sanoisi: baby you're so fine (I'll piss on you).
 |
| Sopivan veristä Petteriä |
PP:n pääruuaksi
oli valikoitunut Petteri Punakuonon epäonnisempi sukulainen eli tarjolla oli
poronfileetä ja peruna-sipulipaistosta Madeira-kastikkeella. Poronfilee oli
sisältä kuten pyöveli haluaisi jokaisen asiakkaansakin olevan; Täysin veretön,
mutta punaista on silti esittää yleisölle. Peruna-sipulipaistos, no siinä oli
perunaa ja sipulia tietyssä suhteessa toisiinsa. Ihan hyvä hiilaripläjäys, ei
valittamista. PP:n sisäinen kulinaristi olisi toivonut tapetun lapin
kansalliseläimen rinnalle esim. perunapyreetä. Mutta koska on ihmisiä, jotka
tykkäävät nuuhkia pikkuhousuja, niin tämänkin asian suhteen löytyy varmasti
omat tykkääjät eli kuten facessa voisi asian ilmaista: "likettäjät".
Madeira kastikkeen hento konsentraatio hieman peittyi lihan ja
peruna-sipulipaistoksen vahvoihin makuihin, eikä alivoimatilanteestaan
onnistunut nousemaan vertaistensa joukkoon.
 |
| Creme brule ja Jurristille maistuu. |
39 minuutin 55
sekunnin ja 25 sekunnin sadasosan kuluttua tilauksesta pöytään kannettiin
makiaa mahan täydeltä. Jurristin menukokonaisuuden kruunasi creme brule avec
vadelmasorbet sekä karhunmarjoja. Varovaisesti arvioiden jälkiruoka oli
helvetin hyvä. Rehellisesti arvioiden jälkiruoka oli aivan murhaavan hyvä. Ja
jos arviointiin laitetaan hieman tussia ja keverilisää niin jälkiruoalla olisi
voitu lahjoa Ted Bundy, Charles Manson, Lee Harvey Oswald, Anneli Auer, Paavo
Väyrynen, Adolf Hitler, Eric Cartman sekä Bernie Maddoff Pyhän Pietarin
vartiomista taivaanporteista jonon ohi. Jälkiruoka, tuo usein unohdettu ja
aliarvioitu osa ateriaa nousi yllättäen menun parhaaksi komponentiksi. Jos nyt
jotain olisi keksittävä, niin creme brule olisi voinut olla lämmintä. Silloin
kylmä vadelmasorbet olisi tuonut siihen mukavan kontrastin. Kylmä ja kuuma, get
it? Creme brule kuitenkin tyypillisesti ja autenttisesti tarjoillaan kylmänä,
joten ei auta valitella. Ajatuksia herättävä ajatus kuitenkin. Siitä vain
kehittelemään.
 |
| Tuplasuklaakakku- ja kahviekstaasi. |
PP:n jälkiruoka
olisi laittanut jokaisen XY-kromosomivammaisen pikkuhousut tippumaan ja
antautumaan mitä pervoimmille ehdotuksille pelkästä lipaisusta. Kyseessä oli
tuplasuklaakakku, joka oli ihan aikuisten oikeasti puhdasta suklaata, mikä vain
ulkoisesti näytti kakulta. Varsinainen leidari (=ladyboy) siis. Kakun pohjalle
oli siunaantunut maitosuklaata ja sen päälle valkoistasuklaata. Koska PP on
kahvinarkomaani ja tämän vuoksi oppinut nauttimaan suklaisista yllätyksistä,
niin ensireaktio jälkiruuasta oli kaikin puolin anti-negatiivinen. Mutta
rehellisesti sanottuna jälkiruoka oli hieman liian tuhti. Suklaata oli n.
150-200g ja näin kaksilahkeiselle tallaajalle aivan liikaa. Mutta koska
hameväen aivorunko pystyy tuottamaan loputtoman määrän ihmiskehon omaa orgasmia
eli dopamiinia ahtaessaan tätä kaakoamassajäähdykettä kitusiinsa, niin
jälkiruuan potentiaaliset mahdollisuudet ovat selvästi nähtävissä. Vain
tuotteen markkinointisegmentti on pielessä. Jälkimainintana: tuplasuklaakakusta
voisi saada mielenkiintoisesti erilaisemman, jos suklaa tasapainon kääntäisi
ympäri ja antaisi tälle parempaa lämpöhoitoa kuin Leningradille
natsipiirityksen aikana. Koska jokainen itseensä kunniottava cocomassan ahtaaja
tietää, että valkosuklaan sulamispiste on joitain asteita alhaisempi kuin
valkosuklaan, niin pienellä lämpöhoidolla valkoiselle kakkuraukalle luotaisiin
ruskea bukkakemainen erinomaisuus.
Jurristin loppukaneettina
nostettakoon esille edellä mainittu creme brule tapaus. Vaikka jälkiruoka oli
todella hyvä, se ei kuitenkaan loppujen lopuksi tarjonnut mitään uutta. Kuten
totesin, olisin jossain määrin toivonut sen olleen lämmin, vaikka näin creme
bruleeta ei olekaan tapana tarjota. Se olisi kuitenkin tuonut siihen
yllätyksellisyyttä. Tämän voidaan todeta koskevan koko menuuta. Kaikki osat
itsessään olivat todella hyviä, mutta kuitenkin ennalta arvattavia, jos ilmaisu
sallitaan. Yritän siis sanoa, että menu kokonaisuudessaan ja ruoat olivat
hieman tylsiä. Ehkä menuun alunperin kuulunut turska olisi nivonut
kokonaisuudeen tiukaksi paketiksi, jossa yllätysmomentti olisi myös ollut
läsnä. Jurristin arvosanaksi Maxillista kuitenkin vahva 8/10.
Kokonaisuudessaan
PP:n menu oli täydellisyyttä hipova. Jälkiruuastakaan ei voi liian paljon sanoa
pahaa, koska eihän se missään nimessä ollut huonoa. Ainoastaan hienoiset
etikettivirheet, kuten alkuruokailuvälineiden puute, tarjoilija ei varmistanut
fileen kypsyysastetta, vaan se piti itse varmistaa sekä se, ettei ruokalistoilta
löytynyt menuja, jotka ovat ravintolan kotisivuilla. Näillä aspekteilla
ravintolan loppuarvosanaksi PP pyöräyttää pii-asteikolla 2,94 / 3,14 3CaO SiO2
(sementti-partikkelia). Menisin siis toistekkin.
Ps. Mikäli
joskus eksytte läheiseen Kom ravintolaan, niin kyseisen paikan wc ei sovellu
kakkimista varten, ainakaan jos omistaa hiemankin pidemmät koivet.
