Hefet ulkomailla, part I - Ich bin ein dönerberliner

Guten tag arvon lukijat, kaikki te kaksi!

Koska blogistiemme elämä on niin suunnattoman hektistä, henkisesti kuluttavaa ja fyysisesti uuvuttavaa sekä syystä, että insinöörillämme on harvoin luova olo, on blogin päivittäminen lievästi sanoen ollut jäissä noin 337 päivää. Koska kylmä fakta kuitenkin on (kuten eräs suuri ajattelija asian on ilmaissut), että "jos ei syö, voi kuolla", on arkistoon kertynyt kiitettävä määrä aineistoa. Vakaa aikomus onkin, että aineiston purkaminen aloitetaan nyt ja toivottavasti kiihtyvällä tahdilla. Näin, koska tavoitteenamme on tarjoilla lukijoillemme, teille kaikille kahdelle, korkealaatuista ja globaalia ruokajournalismia. Bitte schön!

Kuvan ravintola ei liity kirjoittajaan

Annetaan näin ensimakuna hieman tiiseriä tulevasta. Allekirjoittaneet ovat viimeaikoina käyneet ulkomailla, joten tulevat kirjoitukset sisältänevät matkokertomuksenomaisen makumatkan esimerkiksi dönertaivaaseen, siansorkkamaiseen Müncheniin sekä lonkeromaiseen Lissaboniin. Tulossa on myös "spin-off" tyyppinen videoblogi, jossa keskitytään maistelemaan maailman yrjöttävämpiä shotteja. Jotkin valikoidut ihmiset ovat tästä jo mahdollisesti etukäteismaistiaisia saaneet. Mutta tästä lisää myöhempänä, stay tuned!

Mutta mennäänpä astiaan. Ensimmäisessä makumatkalaisessa osassa blogistimme sekä sekalainen joukko asiaankuuluvaa hämmentäjää suuntasivat Berliiniin hämmentämään. Hämmentävästi Berliinissä tuli myös syötyä, noin niinkuin ainakin näin krapulansinisten ajatusten takaa muisteltuna. Mutta miten börliiniläisittäin siis syödään? No ainakin halvalla ja hyvästi! Ja varsin lihapitoisesti. Matkaseurueesta tosin löytyi huhujen, ja yhden närkästyneen kananuudeleista kieltäytymisen, perusteella myös vegaanihenkilöitä. He voivat halutessaan kertoa kokemuksistaan vaikka kommenttiosioon. Tai eivät. Eihän tätä kuitenkaan kukaan lue. Noniin.

Ensimmäiseksi otetaan tietysti käsittelyyn Berliinin lahja kaikille krapulaisille, humalaisille, yksinäisille, kaikille. Döner kebap, ystävien kesken pitakebu. Mutta ensin hieman kebabfaktoja. Eurooppalaistyylisen kebabin faijaksi on kutsuttu Turkissa syntynyttä Mahmut Aygünia (1921–2009), joka muutti Saksaan 16-vuotiaana ja tarjoili ensimmäisen kerran ravintolassaan Berliinissä kebabia pitaleivällä vuonna 1971. Tätä ennen kebabia oli saanut riisin kanssa, mutta leipään kääriminen muutti sen pikaruoaksi. Tämän seurauksena döneristä tulikin suuren kansanosan ruokaa eli dönerille kävi niin sanotusti timosoinit. Nykyään dönereitä myydään Saksassa noin kaksi fucking miljoonaa kappaletta päivässä ja vuosittain noin 3,5 motherfucking miljardin euron edestä! Tiesittekö muuten, että Suomessa jokaista 5222 asukasta kohden on yksi kebab ravintola?!?!

Kuvassa oleva döner on tuttu korkkareista.

Etukäteisfiilistelyt döneriövereistä ja sen sellaisista latasivat odotukset niin korkealle, että todellisuuden mahalasku oli jokseenkin väistämätön. Mukaan mahtui siis myös pettymyksiä ja keskinkertaisia suorituksia. Mutta ero oli kuitenkin huomattava verrattuna Suomesta saatavaan jauhelihaan pitaleivän välissä. Saksalaisen dönerin kanssa oli ensinnäkin suhteellisen selvää, että sen tekijät pelasivat aivan eri liigassa kuin suomalaiset vastinparinsa. Ero oli kuin Tapparalla ja Dortmundilla. Kebab ravintoloista/kioskeista välittyi ammattimainen tekemisen meininki ja vartaassa pyörivä, itsetehty, lihajytky näytti ja maistui totaalisen paremmalta kuin kotoisa samanlainen. Dönerin seuraksi lisukkeita leivän välissä oli myös jokseenkin erilaisen oloinen ja määrällisesti poikkeava satsi kuin normaalisti olemme tottuneet. Normaalin salaatin, sipulin sun muun lisäksi välistä löytyi perunaa, munakoisoa, marinoitua punasipulia ja, hemmetti vieköön, vaikka mitä muuta. Kastikkeista erikoismaininta kuuluu mangokastikkeelle, yllätysveto, joka myös toimi raikkaana lisänä. Erikoismaininnan saa myös kanadöner. Dönerkioskit tuntuivat olevan auki läpi yön ja mikä parasta hintaa kebabtaskulle tulee vain 2,5 euroa. Siitä ehdottomasti Berliinin dönereille Hefejen seal of approval! Suositellaan nautittavaksi helvetin halvan ja hyvän saksalaisen oluen kera (jota myös saa läpi yön)!

Seuraavassa osassa seikkailemme edelleen Berliinissä ja tutustumme schnitzeleiden ja makkaran makoisaan maailmaan. Pysykää kanavalla!

Ps. Kuten jotkut ehkä huomasivat, niin hefejen olinpaikat ovat tarkentuneet Pitäjänmäelle ja Alppilaan. Kaikki ihailijat voivat siis siirtyä vanhoilta alueilta uusille kulmille parveilemaan.