Hefejen tämänkertainen makumatka oli tarkoitus suuntautua rehellisen pihvin pariin. Vaatimattomuutta hefet eivät tunnetusti kuitenkaan tunne, joten googleen ”stadin paras pihvi” ja paikka valittu. Tälläkään kertaa hefet eivät lähteneet matkaan yksin, vaan mukaan oli saatu Järvenpään Aurinkokuninkaana tunnettu yksilö, E. Pekkala. Totutusta tyylistä poiketen annetaan Järvenpään vahvimmalla polvella ja sutjakaimmalla kynällä siunatun vieraan purkaa tämänkertainen ravintolavierailu. Individual effort, olkaa hyvä!
"Muutama kuukausi takaperin tuli puheeksi että voisin lähteä Hefejen mukaan pyörähtämään jossakin ravintolassa. Sovimme jo tuossa vaiheessa yhteistuumin, että olisi mukava käydä testaamassa jokin erinomainen pihvipaikka. Oma ulkonäköni nimittäin alkaa pikku hiljaa muistuttaa sellaista, että en edes pääsisi kasvisravintolaan sisään joten yhteenkuuluvuuden tunne vakiohefejen kanssa on suuri. Ja koska raati on nähnyt minun syövän ja huomannut tuon muistuttavan aika kovankin luokan urheilutapahtumaa, oli homma selvä ja pihvi, tai jotain muuta erittäin ruokablogimaista sanakikkailua.
Saavuimmekin pihviravintola Parilla Espanolaan (http://www.parrillaespanola.fi/index.php) ja alkuvaikutelma olikin erinomainen. Insinööri ilmoitti poistuvansa vessaan ja että olutta saa tilata pöytään. Erittäin mukavanoloinen tarjoilija tulikin luoksemme ja kysyi mikä miehillä oli hätänä. Kerroimme että kolme nälkäistä janaria olisi tulossa syömään. Ilman varauksia ei paikkaan kuitenkaan ollut juuri tänä perjantaina mitään asiaa. Eli pienoisena vinkkinä voinkin kertoa, että paikkaan kannattaa soittaa ennen kuin saapuu Järvenpäästä pyörällä, junalla, raitiovaunulla ja kävellen. Rauhoittelin itseäni, sillä tiesin että kohta tapahtuu mukavia kun rautaisilla hermoilla ja pitkällä pinnalla varustettu insinöörimme, joka jo valmiiksi oli ehtinyt peippailla ympäri sateista Helsinkiä, saapuu ulos vessasta. Odotimme miestä vessan oven edessä ja tokaisinkin, että kohta tulee penaltia, se on varma. Ovi ei ollut vielä edes täysin auki kun mies huusi jo ovelta että ”EI TILAA?!?”. Onneksi loppupeleissä miehemme otti tilanteen kohtalaisen huumorilla, sillä kaikella kunnioituksella, meistä ei kukaan olisi uskonut että paikka olisi varattu täyteen. Tätä episodia ennen mukava tarjoilijasälli oli antanut meille pari vaihtoehtoa minne suunnata, ja lähdimme kokeilemaan onneamme.
Tarjoilijan suositteleman ravintolan nimi oli KarlJohan (http://www.ravintolakarljohan.fi), joka sijaitsi noin 100 metrin päässä Parilla Espanolasta. Paikka teki heti alkuun hyvän vaikutelman. Pieni, mukava ja rauhaisa. Kaikki allekirjoittaneen vastakohtia.Hetken aikaa pohdittuamme ruokalistaa, sen monipuolisuutta tai sen puutetta, kaikki löysivät listalta haluamansa. Jurristi satsasi Worschmakkiin (19€), Insinööri munuaisiin (19€) ja itse otin Pippuripihvin (27€). Tiedän että kyseessä oli kohtalaisen väsynyt valinta, mutta olin asettanut itseni moodille jossa vain pihvi kelpaa ja sen muuttaminen olisi vaatinut todella paljon. Kun olimme tilanneet ja tarjoilija poistunut, huomasin seinällä mielenkiintoisen tekstin: ”Päivän saalis: järvitaimenta, nokkospaistos ja uusia perunoita”. Hinta oli 22 euroa ja mielestäni homma alkoi kuulostamaan kohtalaisen kilpailukykyiseltä. Lähdin lähestymään tarjoilijan tiskiä mielessäni vaihtaa annokseni tähän kalavaihtoehtoon. Tarjoilija näki että lähestyn tiskiä ja hän poistui takahuoneeseen. Mietiskelin hiljaa mielessäni, että kohtalaisen erikoinen ratkaisu henkilöltä, jonka perimmäisenä tarkoituksena kuitenkin on asiakaspalvelu. Nopea tarkastus että paidalla ei ole edellisen päivän menua tai etten ole muutenkaan mitenkään tavallisempaa erikoisemmassa kunnossa. Kaikki oli niin kunnossa kuin voi olla, eli kyseinen tapaus ei vain ollut innostunut palvelemaan minua. Muutaman minuutin päästä hän saapui takaisin tiskinsä ääreen ja oli aivan kuin ei olisi alunperin huomannutkaan minua. Kysyin olisiko mahdollista vaihtaa ruokaani toiseen, mutta tässä välissä pihvi oli jo uunissa, joten tähän oli tyydyttävä.
Ruoka saapui pöytään todella nopeasti vaikka paikka oli ihan täynnä. Ensivaikutelma ruoasta oli erinomainen. Pihvi näytti hyvältä ja oli niin täydellinen medium kuin voi olla. Itse annoksesta, ja nimenomaan sen esillepanosta en voi sanoa sen kummempaa. Ymmärrän toki että ruoka tulee laittaa lautaselle niin, että se on houkutteleva ja kaikki raaka-aineet ovat tyylikkäästi esillä. Ja värit, oi ne värit, pitää olla juuri eikä melkein. Varmaankin. Esillepano on mielestäni hieman sama kuin juuri ennen kuin vedät vastapalloon moottoritiellä bussin kanssa, rupeat katsomaan onko tukka varmasti hyvin. Meistä molemmat, niin pihvi kuin minäkin, tiedämme että kohta mennään ja lujaa. Ihan sama vaikka pihvin päällä olisi töttöröhattu ja reunassa kiinni vappupilli.
Oma annokseni oli erittäin maittava kuten jo mainitsinkin. Kastike oli täysin normaali, juuri kuten sen pitääkin. Perunapaistos oli erittäin passeli ja sitä oli juuri sopiva määrä. Hieman nolona joudun myöntämään, että kasvikset olivat niin hyviä, että niitä olisi saanut olla hieman enemmänkin."
Jurristin on syvempään spekulaatioon herra E. Spekulan analyysin jälkeen turha mennä. Vorschmackista on kuitenkin syytä sanoa erinäisiä asioita. Vorschmackkihan oli Marsalkka Mannerheimin suosikkiapetta ja legenda kertoo, että itse Marski olisi kyseisen ruokalajin Suomeen tuonut. Mene ja tiedä. Inteernet kertoo kuitenkin, että kyseessä olisi paremman alkuperän puutteessa juutalais-puolalais-balttialaisruotsalainen ruoka. KarlJohanin Vorkun pääasiallisena lihana oli lammas johon ilmeisesti oli myös sotkettu silliä makua tuomaan. Vorkku tarjoillaan perinteisesti etikkapunajuurella, suolakurkkukuutioilla, uuniperunalla ja tietysti runsaalla smetanalla höystettynä. Ja kun Talvisodan hengellä on menty ja pöytään tuodaan marsalkan herkkua, on ainoa vaihtoehto ottaa kyytipojaksi Marskin ryyppy. Etiketti ja tarina Marskin ryyppyynkin on (josta Jurristin Grand old man eli faija jaksaa joka joulu kertoa): Nuoren Mannerheimin aikaan vodka kuului jokaiselle aterialle Pietarissa. Mannerheimilta on tiedusteltu piripintaisen ryypyn taustaa, johon marsalkka on kertonut tarinan upseerikoulutuksensa ajoilta. Pietarissa oli tapana, että osa upseerien palkasta tuli ryyppyinä; yksi aamiaisella ja kaksi päivällisellä. Valtion kustannuksella jokainen luonnollisesti halusi lasinsa mahdollisimman täytenä, joten ne kaadettiin piripintaan. Ryyppy koostuu kolmesta ainesosasta; Rajamäen akvaviitistä, ginistä ja kuivasta ranskalaisesta vermutista. Vorkku ei kuitenkaan kutitellut juurikaan Jurristin makuhermoja. Maku oli kuivakka ja väkevä, höysteiden kanssa kuitenkin varsin ok, ryypyn kanssa jopa viekoitteleva ja irstailuun yllyttävä. Jurristi päätyykin E. Spekulan kanssa samaan johtopäätökseen eli kyseinen ruokalaji toimisi todennäköisesti mainiosti ryypyn kanssa alkuruokana, mutta pääruoaksi en tule tätä enää tilaamaan. 19 euroa pääruoasta ei ole paljon, joten hinta-laatusuhde osui edes jollain tapaa kohdilleen.
Tulevaisuuden rakentamisneuvoas eli Ingenjööri oli erittäin tyytyväinen munuaisvalintaansa. Munuaisseos oli pakattu sievään makkarakuoreen, jolloin niiden ulkonäkö lähenteli Lidlin pikkumakkaroita. Vieressä ruokailevan Juristin mielestä munuaismakkarat näyttivät jonkin nisäkkään kiviksiltä ja, että minulla olisi jonkinlainen fiksaatio palleihin. Ketä siis huijaan? Kivek... munuaiset maistuivat yllätyksenomaisesti aivan kivek... maksalta. Näinkin laajan tilastollisen tutkimuksen jälkeen voinkin siis väittää kaikkien sisäelinten maistuvan maksalta tai ainakin toistensa kanssa samalta. Munuaisten tekstuuri oli makkaramainen; kiinteä pinta joka purtaessa naksahtaa kuin kesäinen kabanossi, mutta sisällä oleva munuaismassa antaa huomattavasti lihaisemman vaikutelman kuin em. ö-luokan makkara. Oiva kilpailija ensi kesän grilliherkuille? Risotto kastikkeineen oli todella maistuva kokonaisuus munuaisten rinnalla, vaikka olikin oikeaoppisen puuromainen. Voinkin todella lämpimästi suositella munuaisia kaikille jotka vähintäänkin harrastaisivat irstasta seksiä vastapaistetun maksapihvin kanssa. Jälkiruuaksi harrastin juustokakkua. Mielessäni muodostin kakunpalan muotoisen jälkiruokaelämyksen, mutta hämmästystä aiheutti kun pöytään ilmestyi mascarpone (ei todellakaan kiinnosta onko oikein kirjoitettu) ja kuten E. Spekula juustokakusta totesi, se oli isketty cocktail-lasiin ja oli estetiikan kanssa samaa tasoa kuin Lahtelaisilta grilleiltä tilattava lihamuki. Itselläni ei sinänsä ole mitään henkilökohtaista mascarponea vastaan, mutta ihmettelen vain miksi näin?
Herra Spekulan arvosana paikalle on 3 ½. Täysin tyytyväinen vieraamme ei palveluun ollut ja eivätkä Hefejen ruoat olleet häntä varten, mutta pihvi lisukkeineen oli kertoman mukaan erittäin mainio. Suosittelut paikasta lähtevät kaikille ruoasta pitäville ihmisille. Lopuksi tietenkin tärkein kysymys: menisitkö samaan paikkaan uudestaan? "Tottahan toki, mutta melkeinpä pelkästään sen takia että en saanut maistella tällä kertaa päivän saalista, eli järvitaimenta. Se pitää käydä kyllä ehdottomasti kokeilemassa". E. Pekkalan arvostelu on syytä päättää erään toisen tunnetun suomalaisen Aurinkokuninkaan sitaattiin, joka varmasti kuvaa Pekkalan tuntemuksia hefejä kohtaan: Toi järjestelmä on nyt tullu niinku tiensä päähän. Onnittelen. My fuckingratulations. Piste".
Vallilan Jurristi kertoo arvosanaksi pelkän syödyn ruoan kanssa pyöreän 2. Kokonaisuuden huomioon ottaen arvosana nousee kolmeen, ja veikkaanpa, että muuta kuin Vorschmackia syötyään arvosana nousisi 4:ään.
Insinööri paukuttaa Pazloden pyssyllä arvosanaksi 3,5 kampanaulaa. 4 olisi tullut ilman jälkiruoka sekaannusta. Asia mikä todella kiertää mun rattaita vol. 1 on se, että en ole koskaan ymmärtänyt miksei ravintoloissa voida pitää tuulikaapin molempia ovia kiinni. Asia ei juurikaan häiritse jos istut avotakan tai lämpöpatterin vieressä kaukana sisääntulo-ovesta. Toisaalta jos ravintolasi on kotoisa (lue=säälittävän pieni) ja sen vuoksi ruokapöytiä täytyy sijoittaa ulko-ovea tukkimaan, niin olisiko mitenkään mahdollista pitää näitä rakennusfysikaalisesti tähän tarkoitukseen suunniteltuja "tuulen-pidättäjiä" mahdollista kiinni?
